Futureality-konsertti Helsingin Kanneltalossa 11.3.2023

Kanneltalo la 11.3.2023 klo 18

Unreality esittää musiikkia sarjoista, peleistä ja animaatioista Tulevaisuudenkuvia-teeman alla.
Tervetuloa matkalle vaihtoehtoisiin tulevaisuuksiin ihmisäänillä esitetyn musiikin siivin. Luvassa on ainutlaatuisia kuorosovituksia, jotka kertovat tarinoita muun muassa post-apokalyptisen maailman rakkaudesta, oman tien löytämisestä, ja kakusta.

KUORO

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Unreality on tammikuussa 2014 perustettu sekakuoro, joka on Suomen ensimmäisenä kuorona omistautunut laulamaan vain elokuva-, tv-sarja-, peli- ja animaatiomusiikkia. Uniikit, itse sovitetut kappaleet ja oranssinhehkuinen lohikäärme ovat tämän 30-henkisen laulajaporukan tunnusmerkkejä. Unreality esiintyy vuosittain tuhansia kävijöitä vetävissä coneissa, järjestää omia konsertteja sekä keikkailee pienryhmä Nanorealityn voimin. Kuoron taiteellisena johtajana toimii Jari Koivistoinen.

Jari Koivistoinen

Jari Koivistoinen on helsinkiläinen kuoronjohtaja ja muusikko, jonka kokemus kuorojen parissa käsittää niin pieniä ammattikokoonpanoja kuin isoja suurkuoroja.
Unrealityn lisäksi Jari toimii varajohtajana Tapiolan kamarikuorossa ja Helsingin filharmonisen kuoron kuoromestarina. Lisäksi hän toimii Cantores Minores-poikakuorossa kouluttajana, ja on kysytty harjoittaja, joka on tehnyt yhteistyötä monen muunkin pääkaupunkiseudun kuoron kanssa (mm. Murtosointu, Mieskuoro Manifestum, Kumpulan kuoro, Helsingin Poliisilaulajat). Kuoronjohdon lisäksi hän tekee myös kanttorin töitä Hietaniemen hautausmaalla ja toimii monipuolisesti musiikin parissa niin harjoituspianistina, kamarimuusikkona, laulajana kuin säveltäjänä ja sovittajana.
Musiikin ohella Jari on kaikenlaisen muunkin kulttuurin suurkuluttaja, jonka kiinnostuksen piiriin kuuluvat mm. elokuvat, pelit, kuvataiteet ja standup. Yhteistyö Unrealityn kanssa alkoi keväällä 2017.

OHJELMA

Main Theme / Legend of Zelda: The Breath of the wild
Säv. Manaka Kataoka, Yasuaki Iwata & Hajime Wakai
Sov. Matias Kylliäinen

[Description]

Korok Forest / Legend of Zelda: The Breath of the wild
Säv. Manaka Kataoka, Yasuaki Iwata & Hajime Wakai
Sov. Ilari Sinkkonen

[Description]

I was born for this / Journey
Säv. Austin Wintory
Sov. Ruska Berghäll

[Description]

Baby It’s Just You / Fallout 4
Säv. Lynda Carter, John Jarvis & Kerry Marx
Sov. Jari Koivistoinen

Solisteina Elina Vainikainen & Virva Kiljunen
Sekä Timja Aunola, kazoo

[Description]

Courtroom Medley / Phoenix Wright – Ace Attorney
Säv. Masakazy Sugimori
Sov. Sampo Syrjänen

[Description]

Theme / Westworld
Säv. Ramin Djawadi
Sov. Sampo Syrjänen

[Description]

Nightmare Contagion / Another
Säv. Katakura Mikiya
San. Takarano Arika
Sov. Matias Kylliäinen

Solistina: Kai Salo

[Description]

Title Theme / Day of the Tentacle
Säv. Peter McConnell & Clint Bajakian
Sov. Tomi Jylhä-Ollila

[Description]

Rikkinäisen Maailman Laulu (Kowareta sekai no uta) / NieR: Automata
Säv. Keiichi Okabe
San. Yoko Taro
Sov. Sampo Syrjänen
Suom. Risto Linna & Sampo Syrjänen

[Description]

Still Alive / Portal
Säv. & San. Jonathan Coulton
Sov. Antti Havukainen

[Description]

Katayoku no tori / Umineko – when they cry
Säv. Akiko Shikata
San. Wataru Namino & Ikuko Ebata
Sov. Matias Kylliäinen

Solisteina Timja Aunola ja Emmi Enlund

[Description]