Ohjelmalehti

Esiintyjät

Sekakuoro Unreality ja Akateeminen puhallinorkesteri ensimmäistä kertaa samalla lavalla!

Mikä nostattaisikaan paremmin kylmiä väreitä ja kyyneleitä silmäkulmiin kuin kuoro ja orkesteri yhdessä? No tietysti nämä yhdistettynä peli-, animaatio- ja elokuvamusiikkiin! Mahtipontista jyrinää taistelutantereilta, sydäntäsärkevää draamaa, riemastuttavaa kisailua ja euforista harmoniaa aivan muista maailmoista. Sitä he todellakin ovat: eeppisiä yhdessä!

Unreality

Kuva: Mikael Peltomaa

Unreality on tammikuussa 2014 perustettu sekakuoro, joka on Suomen ensimmäisenä kuorona omistautunut laulamaan vain elokuva-, tv-sarja-, peli- ja animaatiomusiikkia. Uniikit, itse sovitetut kappaleet ja oranssinhehkuinen lohikäärme ovat tämän 40-henkisen laulajaporukan tunnusmerkkejä – kerta toisensa jälkeen ne vievät kuulijan rakastettuihin maisemiin todellisuuden tuolle puolen ja takaisin. Unreality esiintyy vuosittain tuhansia kävijöitä vetävissä coneissa, ja heidät on nähty muun muassa Traconissa, Desucon Frostbitessa, Yukiconissa, Ropeconissa sekä Popcultissa. Kansainväliset tapahtumat Helsinki Game Music Festival sekä Worldcon 75 loistavat heidän suurimpina valloituksinaan. Lisäksi kuoro järjestää omia konsertteja pari kertaa vuodessa ja keikkailee pienryhmä Nanorealityn voimin kaikenkokoisissa tapahtumissa. Kuoron taiteellisena johtajana toimii Jari Koivistoinen.

Akateeminen Puhallinorkesteri

Kuva: Tero Hanski

Akateeminen Puhallinorkesteri (tuttavallisemmin AP) on korkeatasoinen helsinkiläinen sinfoninen puhallinorkesteri, joka perustettiin Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan jäsenjärjestöksi keväällä 1995. AP on herättänyt myönteistä huomiota dynaamisuudellaan, rohkean oivaltavalla ja uudistavalla ohjelmistollaan sekä halullaan tarttua suuriin projekteihin. Konserteissaan orkesteri esittelee yleisölleen puhallinorkesterikokoonpanon monipuolisuutta soittamalla sekä klassisia puhallinorkesterikirjallisuuden merkkiteoksia että uudempia sävellyksiä. Taiteellisen johtajansa Henriikka Teerikankaan luotsaamana orkesteri järjestää vuosittain kahdesta neljään klassista konserttia, kamarikonsertteja, erilaisia projekteja ja tilausesiintymisiä. AP:n soittajisto koostuu pääkaupunkiseudun korkeakouluopiskelijoista, musiikin ammattiopiskelijoista, harrastelijoista ja jo valmistuneista ammattilaisista.

Johtajat

Jari Koivistoinen

Kuva: Antti Tenhunen

Jari Koivistoinen on helsinkiläinen kuoronjohtaja ja muusikko, jonka kokemus kuorojen parissa käsittää niin pieniä ammattikokoonpanoja kuin isoja suurkuoroja.

Unrealityn lisäksi Jari toimii taiteellisena johtajana Uvula Aureassa sekä varajohtajana Tapiolan kamarikuorossa ja Kampin Laulussa. Lisäksi hän toimii Cantores Minores-poikakuorossa kouluttajana, ja on kysytty harjoittaja, joka on tehnyt yhteistyötä monen muunkin pääkaupunkiseudun kuoron kanssa (mm. Murtosointu, Mieskuoro Manifestum, Kumpulan kuoro, Helsingin Poliisilaulajat). Kuoronjohdon lisäksi hän tekee myös kanttorin töitä Helsingin eri seurakunnissa ja toimii monipuolisesti musiikin parissa niin harjoituspianistina, kamarimuusikkona, laulajana kuin säveltäjänä ja sovittajana.

Musiikin ohella Jari on kaikenlaisen muunkin kulttuurin suurkuluttaja, jonka kiinnostuksen piiriin kuuluvat mm. elokuvat, pelit, kuvataiteet ja standup. Yhteistyö Unrealityn kanssa alkoi keväällä 2017.

Henriikka Teerikangas

Kuva: Fredrik Tammela

 

Henriikka Teerikangas aloitti käyrätorvensoiton 9-vuotiaana Keski-Pohjanmaan konservatoriossa, josta siirtyi Sibelius-Akatemian nuorisokoulutukseen professori Timo Ronkaisen luokalle vuonna 2007. Opinnot jatkuivat Sibelius-Akatemian esittävän säveltaiteen koulutusohjelmassa, josta Teerikangas valmistui musiikin maisteriksi kesällä 2015. Opintojensa aikana Teerikangas vietti vuoden vaihto-opiskelijana Salzburgissa, Itävallassa, Universität Mozarteumissa opettajanaan kansainvälisesti tunnettu käyrätorvitaiteilija Radovan Vlatkovic.

Teerikangas opiskeli käyrätorvensoiton ohella vuosina 2010-2013 Sibelius-Akatemian puhallinorkesterinjohdon luokalla, sekä Jorma Panulan nuorisokapellimestariluokalla. Orkesterinjohdossa häntä ovat tämän lisäksi opastaneet mm. Petri Komulainen, Atso Almila ja Tuomas Hannikainen. Teerikangas soittaa 5parts-puhallinkvintetissä, joka on konsertoinut säännöllisesti vuodesta 2013 alkaen sekä esiintyy yhdessä säveltäjä ja jazzpianisti Artturi Röngän kanssa. Hänen sydäntään lähellä ovat erityisesti nykymusiikki ja 1700-luvun musiikin soittaminen periodi-instrumenteilla. Hän aloitti Akateemisen puhallinorkesterin taiteellisena johtajana vuonna 2017.

Ohjelma

20th Century Fox Fanfare
säv. Alfred Newman
sov. Pauli Marttinen

Swordland
Sword Art Online
säv. Kajiura Yuki
sov. Pauli Marttinen

Liberi Fatali
Final Fantasy VIII
säv. Nobuo Uematsu
sov. Pauli Marttinen

Memoro de la Ŝtono
Final Fantasy XI
säv. Nobuo Uematsu
sov. Alix Parkkinen, Matias Kylliäinen, Pauli Marttinen

Alice's Theme
Tim Burton's Alice in Wonderland
säv. Danny Elfman
sov. Timja Aunola

The Beginning of the End
Final Fantasy Type-0
säv. Ishimoto Takeharu
sov. Timja Aunola

To the Abyss!
Made in Abyss
säv. Kevin Penkin
sov. Pauli Marttinen

Soviet March
Command & Conquer: Red Alert 3
säv. James Hannigan
sov. Aleksi Leinikki, Pauli Marttinen

Monkey Island Main Theme
Monkey Island
säv. Michael Land
sov. Tomi Jylhä-Ollila

Tabi no Tochuu
Spice and Wolf
säv. Tomohiko Kira
san. Kouko Komine
sov. Matias Kylliäinen

Nascense
Journey
säv. Austin Wintory
sov. Andrés Soto, Anne-Mari Vanamo

Ireo Ireo!
Hellsing Ultimate
säv. Hayato Matsuo
sov. Ruska Berghäll, Sampo Syrjänen, Pauli Marttinen

 

Navras
The Matrix Revolutions
säv. Juno Reactor, Don Davis
sov. Tuomas Valtonen

Invincible
World of Warcraft: Wrath of the Lich King
säv. Russell Brower
sov. Niklas Lehtinen, Pauli Marttinen

Theme
Star Trek 2009
säv. Michael Giacchino
sov. Pauli Marttinen

Medley
Ori and the Blind Forest
säv. Gareth Coker
sov. Andrés Soto, Pauli Marttinen

Geralt of Rivia
The Witcher 3: Wild Hunt
säv. Marcin Przybyłowicz
sov. Alix Parkkinen

Mezame
Mai-HiME
säv. Kajiura Yuki
sov. Matias Kylliäinen, Pauli Marttinen

Eau de Vie
Shiki
säv. Takanashi Yasuharu
sov. Pauli Marttinen

Main Theme
Super Smash Bros. Brawl
säv. Nobuo Uematsu
sov. Pauli Marttinen, Scott Murray

Rainbow Connection
The Muppet Movie
säv. Paul Williams, Kenneth Ascher
sov. Tomi Jylhä-Ollila

Ashitaka and San
Princess Mononoke
säv. Joe Hisaishi
sov. Pauli Marttinen

Sogno di Volare
Civilization VI
säv. Christopher Tin
sov. Niklas Lehtinen, Timja Aunola

Pauli Marttinen

Kuva: Tuomas Puikkonen

Pauli Marttinen on kouvolalaislähtöinen säveltäjä-lyömäsoittaja, joka opiskelee sävellystä Tampereen ammattikorkeakoulussa. Häntä ovat opettaneet sävellyksessä muun muassa Hannu Pohjannoro, Markus Fagerudd ja Paavo Korpijaakko. Marttisen ulosannissa puhallinorkesteri on suuressa osassa. Hänen sävellyksiään ja sovituksiaan ovat esittäneet Akateemisen puhallinorkesterin lisäksi muun muassa Lapin sotilassoittokunta, Puolustusvoimien varusmiessoittokunta ja Lahden sinfoninen puhallinorkesteri.

Kokoonpano

Kuoro

Sopraanot

Hanne Aho
Timja Aunola
Sirpa Kovanen
Viivi Kuosa
Raisa Lehtinen
Kai Salo
Saara Seppälä
Sara Väätäjä

Altot

Ruska Berghäll
Maria Djakonowsky
Riikka Kuusinen
Kata Mertanen
Siru Nevalainen
Vanessa Sjögren
Auri Tuominen
Elina Vainikainen
Eeva Vesaoja

Tenorit

Antti Havukainen
Olli Huotari
Tomi Jylhä-Ollila
Aleksi Leinikki
Rasmus Lång
Noel Rosbäck
Samuli Sorvakko
Aurora Tulilaulu
Paul Vuorela

Bassot

Eero Heikkinen
Antti Kumpulainen
Matias Kylliäinen
Niklas Lehtinen
Samppa Leino
Risto Linna
Jaakko Mattila
Ilari Sinkkonen
Sampo Syrjänen
Teemu Vaittinen

Orkesteri

Huilu
Suvi Hartikainen
Antti Kekäläinen
Anna Koskenheimo

Oboe
Anne-Mari Vanamo

Klarinetti
Sergio Fernández Díez Picazo
Laura Ketola
Janne Poikolainen

Fagotti
Laura Clewer

Saksofoni
Johanna Korkia-Aho
Laura Luukkanen

Trumpetti
Juhani Heliö
Suvi Vainio
Risto Vesala

Corno
Lauri Antelo
Juha Malinen
Harry Tuominen

Pasuuna
Ilkka Malinen
Joonas Vanninen

Baritonitorvi
Eero Huvio

Tuuba
Viivi Akkanen

Lyömäsoittimet
Jaakko Juntunen
Pauli Marttinen
Sakari Viitala

#epictogether

#unrealitykuoro
#unrealitychoir
#akateeminenpuhallinorkesteri
#helsinkiwinds

Yhteistyössä